Killruddery House

Killruddery House sijaitsee Irlannissa, Brayn kupeessa, Wicklow-vuorten ja meren välissä. Koska en käynyt opaskierroksella itse talossa eikä netti tarjoa juuri lainkaan historiatietoja paikasta (ei ainakaan laiskalle etsijälle), minulla ei ole taustatietoja Killrudderysta. Wikipedia-tiedon pohjalta osaan kuitenkin kertoa, että talon elisabetiaaninen ulkoasu on  1820-luvulta, ei 1500-luvulta. Ja omien havaintojeni pohjalta voin sanoa, että talossa asuu edelleen joku vauras yksityishenkilö ja että Killruddery on yksityinen bisnes, ei valtiollinen museo. Kerrottakoon vielä, että tämä blogiteksti on tehty kissan valvonnassa.

Sisäänkäynti. (On mautonta levitellä julkisessa blogissa sisäpiirivitsejä. Mutta vinkkaan nyt kuitenkin ystävää, että katso portin yläreunaa ja ymmärrä, miksi kuva on otettu.)

Pröystäileviä kattoja.

Pröystäilevä talo ei oikeasti ole vinossa (ainakaan tässä määrin).

Minusta tämä voisi olla Tylypahkasta.

Portti keittiöpuutarhaan. (Huom. portin yläreuna.)

Keittiöpuutarhaa.

Kuvakäsiteltyä keittiöpuutarhaa.

Herrainpuutarhaa.

Vasemmalla olevassa katoksessa on teehuoneen terassi. Varmaankin terassia käytetään myös esim. karaoketapahtumien tai muiden bisneshenkisten toimintojen lavana.

Viherhuonetta taasen käytetään maltillisempien bisnestoimintojen, kuten hillittyjen konserttien, näyttämönä.

Taustalla Wicklow'n vuoret.

Puskain keskellä on lumpeentunut lampi.

Voisivat vähän karsia kasvustoa. Ei tuonne mahdu sammakkokaan. Lampea ympäröivä puupensaisto on Erittäin Kummitusmainen (siis pensaiden sisällä on kalmahkomainen meininki).

Koska blogini ikäraja on S, en pistä tähän kummitusmaisia kuvia...

... ja varmuuden vuoksi kerron, että tämä patsas on alkujaankin ollut vain patsas.

Pröystäilevä pytinki kauempaa kuvattuna.

Russborough: Muuripuutarha (Walled Garden)

Tämä on ehdottomasti paras aika vuodesta kaivaa esiin loppukesän kuvia puutarhasta. Mutta vuodenajan vuoksi en kykene tekemään karsintaa etenkään kukkakuvista, sillä helakat krysanteemit (luullakseni ne ovat niitä) hoitavat marraskuun runtelemaa aivojen värikeskusta.

Russborough'n muurien ympäröimää puutarhaa kunnostaa the Royal Horticultural Society of Irelandin vapaaehtoiset. Heitä hääri paikalla joukottain vierailupäivänämme. Muurien sisälpuolella vilisi kottikärryjä, lapioita, letkuja, kuokkia ja niitä käyttämässä naisia ja miehiä, monenikäisiä ja kaikki hymyileväisiä. Olisin halunnut kuulua siihen joukkoon! 

Muuripuutarhasta noin puolet on mammuttimaista ruohokenttää, jonka keskellä kasvaa tietenkin suuri kaunis puu (jonka ympärille olisi voinut perustaa ehkä noin neljä omakotitaloa pikkupihoineen). Ruohokentän toisella laidalla on portti, josta ihan taatusti pääsee Beatrix Potterin maailmaan. Portin toisella puolen on entinen puutarhurin mökki. Tai, no, talo. Nykyään talo kai on yksityisasumus. Toisessa puolikkaassa puutarhaa on hedelmätarha ja keittiöpuutarha (portin pielessä oli myyntipöydällä ja ämpäreissä myynnissä alkusyksyn tai loppukesän houkuttelevaa satoa) höystettynä kesäkukin ja perennoin. Tämä puoli puutarhaa on varsin pitkälle kunnostettu. Ruohokenttäpuolikkaalle Irlantilainen Royal Hocricultural Society suunnittelee ruusupuutarhaa ja muita koristepuutarhajuttuja. Suunnitelma on niin ihastuttava, että toivoisin välitöntä teknologian kehitystä ja teleportaatiota 20 vuoden päähän.

No niin. Ovatko nuo kirkasväriset pallonmuotoiset kukat krysanteemeja?

Russborough'n pikkukamarit

Vielä on käymättä läpi Russborough'n yläkerta. Siellä on 9 tai 10 makuuhuonetta. (Johonkin olen kirjoittanut aiemmin oikean määrän. Olkoon se tieto siellä.) Opaskierroksella niistä esiteltiin kaksi ja niiden kahden sivuhuoneet (pukeutumishuone ja kylppäri). 

Makuukamarit vaikuttivat äkkiseltään älyttömän pieniltä noloilta kopeilta, mutta luullakseni se johtui siitä, että tulimme yläkertaan alakerrasta (kuten usein tapahtuu, kun mennään yläkertaan), jossa huoneet olivat todella suuria. Joka tapauksessa Russborough'n pienuus (öh, suhteellinen pienuus) verrattuna vaikkapa Castletown Houseen ilmeni juuri yläkerrassa. Russborough'ssa vain alakerta on paraatikerros. Sen kilpailijakartanossa toinenkin kerros on paraatikerros, ja kolmannessa kerroksessa on vasta pienemmät ikkunat ja matalammat huoneet. Russborough'ssa kolmatta kerrosta ei edes ole. (Säälittävää.)

Sitten kuvia, joiden informaatioarvo on suurimmillaan sellaiselle, joka harrastaa nukkekoteja.

Siinä on mallia nukkekodin tulisijalle. Ja paneloinnille.

Neljässä taulussa on jotkut huikeat sisarukset. Ne tekivät juttuja ja olivat seurattuja neitoja. Yksi heistä oli äärioikeistolainen, yksi äärivasemmistolainen ja yksi piti huolta hanhista.

Saman kamarin toinen neljännes. Sermin takana on hygienia-asioita. (Näissä yläkerran suhteellisen pienissä huoneissa oli kamalan vaikea ottaa kuvia, kun piti pitää yllä koreografiaa, jottei meidän kierroksella olleiden henkilöiden kuviin tullut vain meitä kierroksella olevia henkilöitä. Lisäksi opas piti yläkerrassa älytöntä hoppua.)

Toivon, etten nyt loukkaa kenenkään esteettisiä oikeuksia, mutta pakko sanoa, että harvinaisen ruma sisustuskokonaisuus. (Tässä kuvassa tulee selväksi, etteivät yläkerran huoneet matalia ole.)

Siinä ei ole sisustuslehtitason rajaus.

Taas näitä nukkekoti-ihmiselle välttämättömiä kuvia.

Kuin myös. (Minulla on yhtä nukkekotiovea varten olemassa juuri tuollainen kahva/lukko!)

Miksei meidän vuokra-asuntomme kylppärissä lue minun nimeäni lattiassa?

Russborough: Salonki, musiikkihuone ja kirjasto

Seuraavaksi vuorossa joka naisen unelmahuoneet. Siis eli talon turhakkeet. Ruokasali ja yksi kappale olohuonetta kuuluvat vielä asiallisiin, vaikkakin porvarillisiin, asumismittasuhteisiin. Mutta kun aletaan puhua toisesta olohuoneesta, jopa salongista, sekä musiikkihuoneesta ja kirjastosta, puhutaan bonushuoneista. Russborough'sta joku rouva tai neiti saisi itselleen siis tyylikkään asunnon, jossa on vahva tilan tuntu ja ripaus statussymbolia. (Tietty joku herrakin saisi siitä itselleen tyylikkään asunnon, jossa on vahva tilan tuntu ja ripaus statussymbolia. Mutta ajattelen nyt rouvan näkökulmasta. Miten se katselee lattioita ja toteaa vähän pettyneenä, että oijoi, ei tartte repiä noita auki ja toivoa alta yllätyslankkulattiaa. Ja miten se katselee kattoja ja toteaa, että voivoi, ei ole paneeleita, joita repiä irti ja joiden alta lötyää nätit kattoparrut. Ja miten se sitten toteaa piristyen, että mutta täällä on vahva tilan tuntu ja oikastaan tätä on aika kiva sisustaa, Ikeassa oli just hyvä verhotarjous.)

Salonkia, musiikkihuonetta ja kirjastoa yhdistää Lafranchinin veljien pykäämät katot. Se on aivan erityisen arvostettava ja hienostunut asia (ja lisää talon jälleenmyyntiarvoa).

Jälleenmyyntiarvoa lisäävä katto (ja lattia). Omaa sisustussilmääni ei miellytä tuollainen harmaa kapea pitkä matto. Sen vaihtaisin kyllä pois, jos ostaisin tämän vahvasti tilan tuntua uhkuvan asumuksen.

No niin, katsokaa kattoa, joka on Arvostettu.

Siinä olis ovi. (Epätarkka.) Oven vieressä ei kulje vilkkuvalonauha, vaikka siltä näyttääkin.

Tämä on tuoli.

Tarkemmankin sisustajan on hyväksyttävä, että tämä vempele, joka suojelee rouvien hipiää kuumalta (vissiin tämän tarkoitus on se), mallaa tuolien kanssa. Takassa ja sen yllä olevassa kehyksessä on lievästi statussymbolismiin viittavia elementtejä.

Musiikkihuoneen katto on kuulemma rakennettu akustiikkaa tukevaksi. Ja sitten opas mainitsi Paderewskin jossakin yhteydessä. En muista, missä yhteydessä ja miten se liittyi mihin, mutta Paderewski lisää musiikkihuoneeseen kuin musiikkihuoneeseen vähän glamouria.

Jokaisen naisen unelma. Ylimääräinen huone kahdelle flyygelille.

Peilistä heijastuu katto. Vitsit mä olen hyvä kuvaaja.

Takan manttelissa on koira. Tämä kuva jostakin syystä on tässä, en nyt käsitä, miksi. Tämä kun on gobeliinihuoneen takasta. Tuossa koira kurkottaa luu suussaan lampeen, lammessa se näkee heijastuksen luusta ja yrittää napata  heijastusluun, että se saisi kaksi luuta, mutta siinäpä menettääkin sen ainoan, mikä oikeasti oli olemassa. Tosi rasittava tarina.

Jälleen jälleenmyyntiarvoa lisäävä katto.

Steinway tai Blüthner sekä romanttishenkiset kynttilänjalat, jotka eivät ole Sokoksesta.

Steinwayn tai Blüthnerin jalka sekä elegantti nuottilaatikko, joka, noloa kyllä, näyttää olevan vähän räsä.

Tällainen pianonjalka tuo vakuuttavuutta olohuoneen kuin olohuoneen sisustukseen.

Kirjasto. En ehtinyt nähdä, oliko siellä mitään lukemisen arvoista. Sen keksin ajatella, että itse haluaisin samanlaisen huoneen. Ja sitten ajattelin, että on vääryys, että en ole eläissäni nähnyt muita oikeita kartanoiden kirjastohuoneita, ne kun kumminkin ovat lapsesta saakka olleet kartanoiden lempihuoneitani.

Ei minua haittaisi, jos meidän kaksiossamme olisi minulle tällainen oma nurkkaus.

Kuvassa talon jälleenmyyntiarvoa lisäävä katto.

Onks toi nyt vähän liioittelua tuo kirjateline? Meidän olohuoneessamme ainakin näyttäisi liioitellulta, jos pistäisin karttakirjan tuollaiselle telineelle auki. Snobahtavaa.