lauantai 15. marraskuuta 2014

Killruddery House

Killruddery House sijaitsee Irlannissa, Brayn kupeessa, Wicklow-vuorten ja meren välissä. Koska en käynyt opaskierroksella itse talossa eikä netti tarjoa juuri lainkaan historiatietoja paikasta (ei ainakaan laiskalle etsijälle), minulla ei ole taustatietoja Killrudderysta. Wikipedia-tiedon pohjalta osaan kuitenkin kertoa, että talon elisabetiaaninen ulkoasu on  1820-luvulta, ei 1500-luvulta. Ja omien havaintojeni pohjalta voin sanoa, että talossa asuu edelleen joku vauras yksityishenkilö ja että Killruddery on yksityinen bisnes, ei valtiollinen museo. Kerrottakoon vielä, että tämä blogiteksti on tehty kissan valvonnassa.

Sisäänkäynti. (On mautonta levitellä julkisessa blogissa sisäpiirivitsejä. Mutta vinkkaan nyt kuitenkin ystävää, että katso portin yläreunaa ja ymmärrä, miksi kuva on otettu.)

Pröystäileviä kattoja.

Pröystäilevä talo ei oikeasti ole vinossa (ainakaan tässä määrin).

Minusta tämä voisi olla Tylypahkasta.

Portti keittiöpuutarhaan. (Huom. portin yläreuna.)

Keittiöpuutarhaa.

Kuvakäsiteltyä keittiöpuutarhaa.

Herrainpuutarhaa.

Vasemmalla olevassa katoksessa on teehuoneen terassi. Varmaankin terassia käytetään myös esim. karaoketapahtumien tai muiden bisneshenkisten toimintojen lavana.

Viherhuonetta taasen käytetään maltillisempien bisnestoimintojen, kuten hillittyjen konserttien, näyttämönä.

Taustalla Wicklow'n vuoret.

Puskain keskellä on lumpeentunut lampi.

Voisivat vähän karsia kasvustoa. Ei tuonne mahdu sammakkokaan. Lampea ympäröivä puupensaisto on Erittäin Kummitusmainen (siis pensaiden sisällä on kalmahkomainen meininki).

Koska blogini ikäraja on S, en pistä tähän kummitusmaisia kuvia...

... ja varmuuden vuoksi kerron, että tämä patsas on alkujaankin ollut vain patsas.

Pröystäilevä pytinki kauempaa kuvattuna.



Russborough: Muuripuutarha (Walled Garden)

Tämä on ehdottomasti paras aika vuodesta kaivaa esiin loppukesän kuvia puutarhasta. Mutta vuodenajan vuoksi en kykene tekemään karsintaa etenkään kukkakuvista, sillä helakat krysanteemit (luullakseni ne ovat niitä) hoitavat marraskuun runtelemaa aivojen värikeskusta.

Russborough'n muurien ympäröimää puutarhaa kunnostaa the Royal Horticultural Society of Irelandin vapaaehtoiset. Heitä hääri paikalla joukottain vierailupäivänämme. Muurien sisälpuolella vilisi kottikärryjä, lapioita, letkuja, kuokkia ja niitä käyttämässä naisia ja miehiä, monenikäisiä ja kaikki hymyileväisiä. Olisin halunnut kuulua siihen joukkoon! 

Muuripuutarhasta noin puolet on mammuttimaista ruohokenttää, jonka keskellä kasvaa tietenkin suuri kaunis puu (jonka ympärille olisi voinut perustaa ehkä noin neljä omakotitaloa pikkupihoineen). Ruohokentän toisella laidalla on portti, josta ihan taatusti pääsee Beatrix Potterin maailmaan. Portin toisella puolen on entinen puutarhurin mökki. Tai, no, talo. Nykyään talo kai on yksityisasumus. Toisessa puolikkaassa puutarhaa on hedelmätarha ja keittiöpuutarha (portin pielessä oli myyntipöydällä ja ämpäreissä myynnissä alkusyksyn tai loppukesän houkuttelevaa satoa) höystettynä kesäkukin ja perennoin. Tämä puoli puutarhaa on varsin pitkälle kunnostettu. Ruohokenttäpuolikkaalle Irlantilainen Royal Hocricultural Society suunnittelee ruusupuutarhaa ja muita koristepuutarhajuttuja. Suunnitelma on niin ihastuttava, että toivoisin välitöntä teknologian kehitystä ja teleportaatiota 20 vuoden päähän.
























No niin. Ovatko nuo kirkasväriset pallonmuotoiset kukat krysanteemeja?